maanantai 31. toukokuuta 2010

Tavotteita

Elämä on täynnä tavoitteita. Niin se vaan on, ja niin sen kuuluu ollakkin.
Minun tavoite on vuodesta toiseen ollut lahtuminen, mutta niin vaan on käynyt, että laihtumisen sijaan olen lihonnut.
Ensin tuli mittariin 70kg, sitten 75kg, 80kg, 90kg ja nyt 95kg.

---

YHDEKSÄNKYMMENTÄVIISI KILOA? Painan saman verran kuin kaksi pientä ihmistä. Asialle on pakko tehdä jotain. Ongelmana vain on se, että olen tehnyt tämän päätöksen todella monta kertaa. Vaikka piano lukuna ällöttää, vaikka oma peilikuva ällötää, vaikka usein häpeän kroppaani muiden ihmisten edessä, en silti saa tehtyä asialle mitään. Miksi? En tiedä vastausta.
Sen kuitenkin tiedän, että ennen kuin tästä oikeasti tulee mitään, on minun tehtävä itseni kanssa se "final decision".


Vaikka tässä blogissa on kyse laihduttamisesta, on tässä kyse paljon muutakin. En aio kirjoittaa tänne vain onnistumisia, en aio valehdella itselleni kirjoittamisen avulla, jos toimin erilailla kuin miten haluaisin toimia.
Jos siis syön kokonaisen täytekakun, aion sen kertoa. Jos en nouse sohvalta viikkoon, aion sen kirjoittaa. Olen kokeillut laihduttamista niin monta kertaa, että tiedän itseni ja omat rajat. On tyhmää ajatella, että kerralla muuttaisin sekä liikunta- että syömistapani. Yritän pienillä askelilla edetä, askel askeleelta ja kohta kohdalta koti terveellisempää elämäntapaa.

Lopuksi vielä tavoitteet, jotka yritän saavuttaa:

& 1.6.2010: 95kg
& 1.7.2010: 92kg
& 1.8.2010: 88kg
& 1.9.2010: 85kg
& 1.10.2010: 82kg
& 1.11.2010: 79kg

Tavoitteita tavoitteita...